Metso lujittaa asemaansa asiakkaiden luotettuna kumppanina tarjoamalla räätälöityjä elinkaaripalvelusopimuksia kaivos- ja kiviainesasiakkaille. Vuonna 2024 Metso varmisti yli 100 uutta palvelusopimusta sekä globaalien että alueellisten kaivosyhtiöiden sekä suurten louhosten ja kiviainesurakoitsijoiden kanssa.
Vuonna 2024 asiakkaat arvostivat yhä enemmän suorituskykyyn perustuvien sopimusten ja asiakkaan toimipaikoissa toteutettavien kenttähuoltopalveluiden tuomaa arvoa osana elinkaaripalvelusopimuksia, sillä ne tarjoavat olennaista teknistä asiantuntemusta ja tukea.
”Uusien allekirjoitettujen sopimusten lisäksi olemme edistyneet sopimusrakenteen muuttamisessa entistä enemmän suorituskykyyn perustuviksi, viime vuonna näiden sopimusten määrä kasvoi yli 40 prosenttia. Nämä sopimukset perustuvat asiakkaiden kanssa yhteisesti sovittuihin tuotannon tavoitteisiin ja kaupallisiin malleihin ja ne kehittävät molempia osapuolia hyödyntäviä kumppanuuksia. Kun Metson kenttähuollon asiantuntijat tekevät yhteistyötä asiakkaan henkilöstön kanssa, he samalla kehittävät heidän osaamistaan ja edistävät turvallisempia työmenetelmiä”, sanoo Metson integroiduista palveluratkaisuista vastaava johtaja Miika Tirkkonen.
Vuonna 2024 solmitut palvelusopimukset ovat osa yli 550 pitkäaikaisen sopimuksen portfoliota maailmanlaajuisesti. Elinkaaripalvelusopimuksen keskimääräinen kesto on kolme vuotta, mutta se voi vaihdella 12 kuukaudesta useiden vuosien yhteistyöhön. Tilaukset kirjataan vaiheittain sopimuksen pituudesta ja tyypistä riippuen. Viime vuoden aikana saatujen sopimusten kokonaisarvoa ei julkisteta. Yli kaksi kolmasosaa uusista tilauksista kirjattiin Mineraalit-segmenttiin ja loput Kivenmurskaus-segmenttiin.
Elinkaaripalvelut kattavat koko Metson jälkimarkkinavalikoiman vara- ja kulutusosista kehittyneeseen kunnossapitoon, etävalvontaan ja muihin asiantuntijapalveluihin. Autamme asiakkaitamme parantamaan turvallisuus- ja ympäristöstandardeja, lisäämään luotettavuutta tuotannon resurssitehokkuuden parantamiseksi sekä optimoimaan kokonaiskustannuksia. Metso on tarjonnut innovatiivisia elinkaaripalveluja jo yli 15 vuoden ajan.
Metso tarjoaa laajan valikoiman huolto- ja korjauspalveluja, ja kenttähuollon asiantuntijamme ovat hyvin varustautuneita auttamaan asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa. Maailmanlaajuisen läsnäolomme ja paikallisen toimintamme ansiosta voimme olla lähellä asiakkaitamme, lyhentää toimitusaikoja ja taata asiakkaidemme investoinneille parhaan mahdollisen suorituskyvyn.