Basilikan vuosi alkaa

Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry on valinnut tämän vuoden teemavihannekseksi, eli Vuoden HeViksi, basilikan. Tämä vuosi siis juhlitaan ja maistellaan tätä herkullista, ihanan aromikasta yrttiä!

Basilika on tillin ohella suomalaisten eniten käyttämä yrtti. Basilikan viljely on lisääntynyt huimasti: 10 vuotta sitten basilikaa viljeltiin noin 5 miljoonaa ruukkua, nyt jo lähes 8 miljoonaa ruukkua. Basilikaa viljellään vuosittain 35 puutarhalla ympäri Suomen. Korkean teknologian ja hienon viljelyosaamisen ansiosta ruukkuvihannesten viljely on kannattavaa Suomessa myös talviaikaan.

Erilaisia basilikoja

Perinteisen basilikan lisäksi Suomessa viljellään myös aromikasta thaibasilikaa, hentoa kanelibasilikaa, muhkeaa pallobasilikaa sekä punaista basilikaa. Thaibasilika käy nimensä mukaisesti hyvin itämaisiin ruokiin, kanelibasilika taas esimerkiksi jälkiruokiin. Pallobasilika on perusbasilikaa vahvempi maultaan, kun taas punainen basilika on hieman miedompi.

Basilika lisätään usein annoksiin viimeisenä, vasta kypsennyksen jälkeen. Tämä suosikkiyrtti on hyvä hyödyntää sellaisenaan, ilman kypsennystä tai muuta käsittelyä. Basilikan aromille ominaiset eteeeriset öljyt haihtuvat hukkaan kuumentamisen yhteydessä. Toisaalta myöskään liian kylmä ei sovi tälle herkälle kasville, joten se on säilytettävä muista yrteistä poiketen huoneenlämmössä. Kovalla pakkasella basilika kannattaa sujauttaa esimerkiksi povitaskuun kaupasta kotiin matkatessa.

Folaatin lähde

Basilika, kuten muutkin tummanvihreät yrtit ja salaatit, sisältää hyvin folaattia. Folaatinsaanti on perinteisesti ollut suorastaan suomalaisen ravitsemuksen kompastuskivi, jota voisi paikata suosimalla mahdollisimman monipuolisesti tuoreita vihreitä vihanneksia. Tuore basilika sisältää folaattia noin 64 mikrogrammaa sataa grammaa kohden. Keskivertosuomalaisen päivän saantisuositus on uusien pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaisesti yhteensä 330 mikrogrammaa folaattia. Mausteyrttien runsas ja monipuolinen käyttäminen taklaa myös toista kotimaisten keittiöiden helmasyntiä, liiallista suolan määrää ruoanlaitossa. Kun yrtit tuovat makua, tarvitaan suolaa paljon vähemmän.

Yrttien pyhä kuningas  

Basilikan tieteellinen nimi Ocimum basilicum tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa vapaasti käännettynä kuninkaallista yrttiä. Se onkin valloittanut valtakunnakseen jo käytännössä kaikki mantereet. Basilika on alun perin kotoisin Aasian ja Afrikan tropiikista, mutta löytänyt tiensä Eurooppaan jo satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua ja vakiinnuttanut asemansa Välimeren ruokakulttuurissa jo yli 2000 vuotta sitten. 

Yrttiin on liitetty vuosisatojen varrella pyhiä ja parantavia voimia. Sitä on käytetty ruoanlaiton lisäksi myös lääkinnällisenä rohtona esimerkiksi tulehdusten ehkäisyyn sekä vatsavaivojen rauhoittamiseen. Basilika on ollut aikojen saatossa myös osana uskonnollisia rituaaleja.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy