30.1.2023
Foodora vahvistaa toimintaansa Kankaanpäässä maanantaista 30.1.2023 alkaen, kun se alkaa kuljettaa ruokaa kotiin, työpaikalle tai minne vain. Palvelussa on mukana neljä kumppania Hesburgerista grilliruokaa tarjoavaan Herkkupaussiin sekä Ravintola Facesta Kukkapuolti Unikkoon.
“Kankaanpään kuljetusalueemme on laaja. Se ulottuu Hongankylästä Kangassalonkulmalle, sekä Venesjärveltä Vihtelijärvelle. Tuomme myös herkut varusmiehille, sillä toimitamme myös Niinisalon varuskunnan portille. Haluamme antaa kankaanpääläisille mahdollisuuden nauttia helposti meidän hyvästä ruoasta. Hyvä, lempeä elämä rakentuu sille, ettei ihminen rasita itseänsä liikaa”, kertoo Foodoran ravintolatoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Einar Toivonen.
Foodora tarjoaa Kankaanpäässä avajaisten kunniaksi kolmenkymmenen päivän ilmaisen kotiinkuljetuksen valikoiduista ravintoloista kolmen kilometrin säteellä toimitusosoitteesta. Jatkossa kuljetusmaksu määräytyy toimitusosoitteen perusteella. Jos maksuttoman kuukauden aikana henkilö tilaa kerran viikossa, niin hän voi esimerkiksi säästää 15,60 euroa tuona aikana, jos normaalisti kuljetusmaksu on esimerkiksi 3,90 euroa hänen kotiinsa.
“Me haluamme parantaa kankaanpääläisten arkea avaamalla palvelumme Satakunnan lumoavassa helmessä. Haluamme, että ihmiset pystyvät helposti tilaamaan maukasta ruokaa. Se tarkoittaa, että palvelun ja toimitusprosessien täytyy olla kunnossa. Kaiken tulee toimia täydellisesti asiakkaillemme”, Einar Toivonen sanoo.
Toiminnan käynnistyessä Foodoran kotiinkuljetus palvelee maanantaista torstaihin 10.30-21.30, perjantaisin 10.30-22, lauantaisin 11-22 sekä sunnuntaisin 12-21 välisenä aikana.
Ensimmäisen kuukauden ajan Foodoran kautta voi tilata ilman kuljetusmaksua seuraavilta kumppaneilta:
- Herkkupaussi Oy
- Hesburger Kankaanpää Tori Drive-in
- Ravintola Face
- Kukkapuoti Unikko