Helsingin kaupunki valmistelee luonnonsuojelualueen perustamista Fastholmaan

Fastholman suojelulla pyritään turvaamaan erityisesti luhtamaisilla alueilla esiintyviä lehtipuumetsiä.

Helsingin kaupungin ympäristönsuojelu ja ohjaus -yksikkö on valmistellut esityksen Fastholman luonnonsuojelualueen perustamisesta Herttoniemeen. Alue kuuluu Helsingin luonnonsuojeluohjelman 2015−2024 kohteisiin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee suojeluesitystä kokouksessaan 20. joulukuuta 2023.

Tuleva luonnonsuojelualue sijaitsee Herttoniemen Fastholmassa. Alueen pinta-ala on 17 hehtaaria. Keskeisiltä osiltaan alue koostuu keskiravinteisista laakeista avokallioista sekä kasvilajistoltaan monimuotoisista lehtomaisista ja varsinkin ranta-alueilla tervaleppävaltaisista metsistä. Alueen tiheä aluskasvillisuus on pensaikkoista ja rehevää. Paikoittain lahopuustoa on runsaasti.

Fastholma on myös maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue. Aluetta on asutettu ja siellä on ollut pieniä viljelypalstoja ja kärryteitä. Alueella on vielä näkyvissä jäänteitä asumuksista. Vanhat pihapiirit ja pellot ovat umpeenkasvaneet hakamaiksi.

Fastholma on tärkeä lehtimetsälintujen pesimäalue ja sen sijoittuminen Viikki-Vanhankaupunginlahden suojelualueen itäpuolelle tuo alueelle suojelubiologista lisäarvoa. Alueen kautta kulkee myös tärkeäksi arvioitu metsäinen ja puustoinen runkoyhteys Kivinokasta pohjoiseen, yksi kaupungin vihersormista. Myös Saunalahden itäranta on tärkeä lintujen pesimäpaikka.

Fastholman suojelulla pyritään turvaamaan arvokkaan linnustokohteen ja Vanhankaupunginlahden suojavyöhykkeenä toimivan metsäalueen säilyttäminen. Alue toimii myös metsäisenä suojavyöhykkeenä ja monille eläinlajeille tärkeänä kulkureittinä Vanhankaupunginlahden lintuveden ja Herttoniemen asutuksen välissä. Fastholma on myös tärkeää sammakko- ja matelija-aluetta.

Alueelle laaditussa hoito- ja käyttösuunnitelmassa on ehdotettu muun muassa niittoa tai laidunnusta hakamaan niitylle, hydrologisia selvityksiä alueen tervaleppäluhtaan ja muille kosteille alueille, lahopuun lisäämistä sekä vieraslajien poistoa. Alueen kulumista sekä ulkoilijoiden viihtyvyyttä ja luontotietoisuutta parannetaan uusilla opasteilla, polkujen merkinnällä ja kulkua helpottavilla rakenteilla sekä uusimalla alueen vanhoja penkkejä. Hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on luonnonsuojelun lisäksi ohjata ja kanavoida alueen virkistyskäyttöä luonnon monimuotoisuuden säilymiseksi. Hoito- ja käyttösuunnitelman on laatinut Luontoselvitys Metsänen Oy yhdessä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy:n kanssa.

Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy