Hyväntekeväisyyskampanja toi jälleen iloa ja arvostusta tuhansien ikäihmisten jouluun – vanhin lahjansaaja 106-vuotias virkeä seniori

Turkulainen Marja-seniori vastaanottaa lämmöllä valitun kukan, jonka pienessä viestissä on iso sanoma.

27.12.2022, Kotona Asuen Seniorihoiva

Pienten tekojen suuresta vaikutuksesta muistuttava Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanja toi jälleen jouluiloa sekä tunteen arvostuksesta yli 9500 ikäihmiselle. Kampanjassa kuka tahansa pystyi ilahduttamaan senioreita joulukukalla. Tänä vuonna vanhin lahjansaaja on 106-vuotias.

”Tuhannet kukkalahjan saaneet seniorit ovat tänäkin vuonna olleet aidosti liikuttuneita ja iloisia siitä, että tuntematon lahjoittaja on halunnut tuoda jouluiloa juuri heille. Haluamme esittää lämpimät kiitokset kaikille kukkalahjojen antajille ja kampanjan yhteistyökumppaneille”, Kotona Asuen Seniorihoivan toimitusjohtaja Anna Lång sanoo.

”Päivittäisessä työssämme osana seniorien elämää havaitsemme jatkuvasti, miten suuri vaikutus pienillä teoilla on. Tunne merkityksellisyydestä on yksi tärkeimmistä ikäihmisten elämänlaatua parantavista ja yksinäisyyttä ehkäisevistä tekijöistä. Näinä epävarmoina aikoina kukkalahjan antaminen on välittänyt senioreille erityisen tärkeän viestin arvostuksesta”, Anna Lång jatkaa.

Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -kampanjassa kerättiin kukkalahjoituksia pääkaupunkiseudun, Keravan, Järvenpään, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen sekä Oulun ja Turun alueiden ikäihmisille. Tänä vuonna vanhin lahjansaaja on 106-vuotias virkeä seniori, joka seuraa aktiivisesti politiikkaa ja käyttää rollaattoriaan säästeliäästi.

Kotona Asuen Seniorihoiva toteutti Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanjan ensimmäisen kerran vuonna 2010, jolloin lahjoituksia tehtiin vain muutamia kymmeniä. Tänä vuonna kukkia oli mahdollista lahjoittaa 14.11. ja 18.12 välisenä aikana liki 100 kukkaliikkeessä sekä niiden verkkokaupoissa. Hyväntekeväisyyskampanjaan osallistui kunnallisen kotihoidon ja hoivakotien yksiköitä, palvelutaloja, seniorikeskuksia sekä useita muita tahoja.

 

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy