Lohduton tutkimustulos: Hakkuiden vähentäminen EU:ssa lisäisi hakkuita muualla maailmassa – ja maksaisi EU:lle valtavasti

Suomen Metsäyhdistys ry

EU:n ympäristötavoitteiden mukaiset metsänhakkuiden vähentämiset lisäävät merkittävästi hakkuita muualla maailmassa, ilmenee tuoreesta yliopistotutkimuksesta.

Tiivistelmä:

  • Tuoreen yliopistotutkimuksen mukaan EU:n metsänhakkuiden vähentäminen lisäisi hakkuita muualla maailmassa.
  • Hakkuut siirtyisivät alueille, joissa metsien suojelu on heikompaa.
  • Tämä heikentäisi EU:n ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteiden (LULUCF ja biodiversiteettistrategia) globaalia vaikuttavuutta.
  • Metsäteollisuuden tuotanto ja taloudelliset hyödyt siirtyisivät pois EU:sta.
  • Puutuotteiden väheneminen ja korvaaminen haitallisemmilla materiaaleilla heikentäisi entisestään hakkuiden vähentämisen ilmastohyötyjä.
  • Tutkimus korostaa globaalien ratkaisujen merkitystä ilmasto- ja ympäristötavoitteissa.

EU:n vähentäessä metsien hakkuita, hakkuut lisääntyvät merkittävästi muualla maailmassa. Lisäksi myös metsäteollisuuden tuotantoa vuotaisi ulos EU:sta. Näin kävisi, mikäli EU:ssa saavutettaisiin LULUCF:n mukaiset hiilinielutavoitteet.

Tiedot ilmenevät metsäekonomian ja metsäpolitiikan professori Maarit Kallion tutkimushankkeen alustavista tuloksista. Tulosten mukaan EU-alueen hakkuiden vähennyksestä kaksi kolmasosaa korvautuisi hakkuiden lisäyksellä muualla maailmassa. Tutkimuksen rahoitti Suomen Metsäsäätiö.

Niin sanottu hakkuuvuoto heikentää EU:n biodiversiteetti- ja ilmastotavoitteiden globaalia vaikuttavuutta merkittävästi.

Tutkimushankkeen alustavat tulokset esiteltiin joulukuussa Helsingissä. Kallio työskentelee ympäristö- ja biotieteiden yliopistossa Norjassa.

LULUCF:ta varten EU-maat raportoivat hiilidioksidipäästöistä (CO2) ja hiilidioksidin poistosta.

Alustavien tulosten mukaan LULUCF-asetuksen tavoitteiden saavuttaminen sekä EU:n biodiversiteettistrategia vaatisivat 132 miljoonan kuutiometrin vähennyksen EU-maiden sekä Norjan hakkuissa. Määrää verrataan vuoden 2035 niin sanottuun perusuran mukaiseen kehitykseen.

EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää luotokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä.

Trooppisten metsien tila heikentyy

Samalla hakkuiden haitat ulkoistetaan EU:sta muualle, kun hakkuut siirtyvät maihin, joissa riskit biodiversiteetin heikkenemisestä ovat EU:n aluetta suuremmat.

”LULUFC:n tavoitteiden saavuttaminen moninkertaistaa biodiversiteetin heikkenemisen riskin muualla maailmassa”, Kallio totesi julkistustilaisuudessa.

Tutkimuksen mukaan hakkuiden väheneminen EU:ssa johtaa ilmakehän hiiltä pitkäaikaisesti sitovien puutuotteiden tuotannon alenemiseen, jolloin puutuotteiden hiilinielut heikkenevät.

Kun puu korvataan muilla materiaaleilla kuten betonilla, päästöt voivat kasvaa sekä tuotantovaiheessa että elinkaaren lopussa. Myös metsäsektorin taloudellisia hyötyjä menetettäisiin EU:n alueelta muualle.

Lue koko juttu metsäalan kansainvälisestä verkkolehdestä Forest.fi:stä.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy