Muistisairauden varhaisessa vaiheessa äidinkielellä saatavan tuen ja tiedon merkitys korostuu

Vanhustyön keskusliitto

Vanhustyön keskusliitto kartoittaa ammattilaisten ja vapaaehtoistoimijoiden tarpeita ruotsinkielisten ja kaksikielisten ikääntyvien ihmisten palveluista ja tukimuodoista.

Elokuussa käynnistyneessä Egenvårdsgruppträning-verksamheten-hankkeessa (2024–2027) kehitetään ruotsinkielistä Omahoitovalmennus-toimintaa. Hanke kohdistuu erityisesti ruotsinkielisiin ja kaksikielisiin kuntiin ja siinä selvitetään ruotsinkielisten ja kaksikielisten ikääntyvien ihmisten, sekä heitä kohtaavien ammattilaisten ja vapaaehtoistoimijoiden tarpeita muistisairauden varhaisessa vaiheessa. Lisäksi hankkeessa kartoitetaan alueellisia ruotsinkielisiä muistipolkuja. Hankkeen tavoitteena on kehittää ja vakiinnuttaa Omahoitovalmennus-toimintaa ruotsinkielisille ja kaksikielisille iäkkäille ihmisille.

Osana hanketta toteutetaan kysely, jossa selvitetään ruotsinkielisiä ja kaksikielisiä ikääntyviä ihmisiä kohtaavien ammattilaisten ja vapaaehtoistoimijoiden tuen ja tiedon tarpeita muistipolun alkuvaiheessa. Egenvårdsgruppträning-verksamheten-hanketta rahoittaa Stiftelsen Blomsterfonden i Helsingfors sr.

”Kyselystä saamme arvokasta tietoa muistisairauden varhaiseen vaiheeseen liittyvistä tuen ja tiedon tarpeista sekä alueellisista ruotsinkielisistä muistipoluista. Hyödynnämme tietoja ruotsinkielisen Omahoitovalmennus-toiminnan kehittämiseen, joten toivomme kyselyn tavoittavan vastaajia laajasti koko maasta” kertoo hankkeessa työskentelevä alueohjaaja Emilia Stark.

Tietoa muistisairauden varhaisen vaiheen ruotsinkielisistä tukimuodoista

Marras-joulukuun aikana toteutettava kysely on suunnattu muistisairauden alkuvaiheessa olevien ikääntyvien ihmisten sekä heidän läheistensä parissa työskenteleville ammattilaisille, heitä kohtaaville vapaaehtoistoimijoille ja sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Kyselyn tulokset julkaistaan keväällä 2025 Egenvårdsgruppträning-verksamheten hankkeessa, ja niitä hyödynnetään ruotsinkielisen Omahoitovalmennus-toiminnan suunnitteluun. Kyselyyn vastaaminen vie noin 15 minuuttia. Vastausaika on 18.11.–2.12.2024.

Verkkolomakekyselyn linkki löytyy hankkeen verkkosivuilta: https://vtkl.fi/sv/versamhet/egenvardsgrupptraning-for-par

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy