Lahden kaupunki
Toimintamallin tavoitteena on vahvistaa turvallista, yhdenvertaista ja hyvinvointia tukevaa kouluarkea kaikille oppilaille. Malli on kehitetty seudullisena yhteistyönä ja otetaan käyttöön kaikissa Päijät-Hämeen peruskouluissa lukuvuoden alkaessa elokuussa 2026.
Toimintamalli tarjoaa peruskouluille yhteiset, selkeät ja johdonmukaiset toimintatavat kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja puuttumiseen. Malli korostaa koko kouluyhteisön vastuuta sekä oppilaiden oikeutta turvalliseen kouluarkeen.
– Turvallinen koulupäivä on oppimisen, säännöllisen koulunkäynnin ja hyvinvoinnin perusta. Koulujen yhtenäiset käytänteet tukevat oikea-aikaista puuttumista, kodin ja koulun sekä eri toimijoiden välistä yhteistyötä, kertoo kehittämisasiantuntija Heli Pätiälä.
Yhteinen ymmärrys ja yhteistyö rakentavat luottamusta ja hyvinvointia
Toimintamalli tarjoaa kouluille yhteiset toimintatavat kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ennaltaehkäisyyn sekä tilanteisiin puuttumiseen. Pätiälä korostaa, että ennaltaehkäisyn osalta toimintamalli ei määrittele yksittäisiä menetelmiä vaan nostaa esiin turvallisen kouluarjen keskeisiä asioita.
– Näitä ovat esimerkiksi ryhmähengen vahvistaminen, oppilaiden osallisuuden tukeminen, tunne-, vuorovaikutus- ja turvataitojen harjoittelu sekä luokkien yhteiset keskustelut turvallisesta ja kunnioittavasta käyttäytymisestä. Malli ohjaa myös tilanteiden tunnistamista, selvittämistä, seurantaa ja jälkihoitoa.
Avoin keskustelu henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien kesken lisää yhteistä ymmärrystä ja tietoisuutta ilmiöistä.
– Oppilaat osallistuvat turvallisen kouluympäristön rakentamiseen esimerkiksi keskustelemalla ja kehittämällä yhteisiä toimintatapoja. Huoltajia informoidaan, kuullaan ja otetaan mukaan tilanteiden selvittämiseen, Pätiälä lisää.
Toimintamalli on laadittu monialaisessa yhteistyössä Turvallinen koulupäivä Päijät-Hämeessä -hankkeessa. Kehittämistyön tueksi on kuultu ja käyty keskusteluja oppilaiden ja huoltajien kanssa. Malli perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön ja opetussuunnitelman perusteisiin sekä Opetushallituksen suosituksiin kiusaamisen ja väkivallan tunnistamiseksi, ehkäisemiseksi ja puuttumiseksi. Hanke on Opetushallituksen rahoittama.