16.02.2023, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Pohjoismaiden Pilkkimestaruus kilpaillaan 18. helmikuuta Liperissä. Kilpailukeskuksena toimii hotelli Kimmel Joensuussa, johon Norjan, Ruotsin ja Suomen maajoukkueet saapuvat jo päivä tai kaksi ennen kilpailua. Kilpailusta tulee takuulla kovatasoinen, kuten aina ennenkin. Isäntämaa Suomen tavoite on kuitenkin selkeä; vain ykkössija kelpaa.
Pohjoismaiden Pilkkimestaruus järjestetään vuorovuosin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tänä vuonna järjestelyvuorossa on Suomi ja kilpailupaikaksi valikoitui Liperi. PM-kilpailua edeltävänä perjantaina pidetään harjoituskilpailu. Harjoituskilpailun lähtöpaikka on Heinävedentie 21, 83100 Liperi. Siirtymä jäälle alkaa klo 9.30 ja kilpailu klo 10.00. Harjoituskilpailu on avoin kaikille, eli nyt olisi mainio tilaisuus mittailla omia taitojaan Pohjoismaiden pilkkikerman kanssa.
Pohjoismaiden Pilkkimestaruus kilpaillaan niin henkilökohtaisesti kuin joukkueittain. Maajoukkueeseen kuuluu yhteensä 24 pilkkijää, jotka kilpailevat kahdeksassa henkilökohtaisessa sarjassa.
Jokaisessa sarjassa kilpailee siis maksimissaan kolme pilkkijää kustakin maasta. Heitä valmentaa ja ohjaa kapteeni ja varakapteeni, joiden tehtäviin kuuluu mm. joukkuetaktiikan laatiminen ja muiden joukkueiden vahtiminen. Vaikka jokaista mitalia osataan erikseen arvostaa, kohdistuu loppupeleissä suurin kiinnostus maiden väliseen taistoon.
Virallinen kilpailupäivä on lauantaina. Kilpailuvesistö pidetään salassa 17.2. järjestettävään joukkuekokoukseen asti. Mitalijuhlat järjestetään lauantai-iltana hotelli Kimmelissä ja silloin nähdään mihin maahan mitkäkin mitalit matkaavat. Palkintoseremoniasta tehdään live-lähetys Suomen Vapaa-ajankalastajien Facebook-sivulla https://www.facebook.com/vapaa.ajankalastajat, josta voit seurata tunnelmia vaivattomasti kotisohvaltasi. Lähetys alkaa noin klo 19.45.
Pohjoismaiden Pilkkimestaruuskilpailun järjestää Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) yhteistyössä Liperin Urheilukalastajien sekä Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiirin kanssa.