Porvoon joulutunnelma vie vuosisatojen taa

Porvoon museon Holmin talossa Vanhan Porvoon sydämessä vietetään 1700-luvun joulua ja J. L. Runebergin kodissa Porvoon Empire-kaupunginosassa 1800-luvun joulua.

Porvoon monipuolinen joulusesonki näkyy ympäri kaupunkia.

– Porvoossa on uniikki joulutunnelma, joka on parhaimmillaan vanhan kaupungin alueella. Vanhan Porvoon liikkeet ja asukkaat koristelevat rakennuksia ja näyteikkunoita jouluun ja keskiaikainen tuomiokirkko mäen päällä kruunaa koko kauneuden, tunnelmoi Porvoon museon johtaja Johanna Lehto-Vahtera.

Vanha raatihuone, jossa Porvoon museo toimii, on monien joulunajan tapahtumien keskipiste. 13. päivä kruunataan Porvoon oma Lucia raatihuoneen portailla ja samassa paikassa julistetaan jouluaattona joulurauha.

– Eri aikakausien jouluperinteet jatkuvat Porvoossa rinnakkain ja Holmin talon ja J. L. Runebergin kodin joulunäyttelyt auttavat ymmärtämään joulunvieton monikerroksista perinnettä.

Vanhat jouluperinteet esillä museoissa

J. L. Runebergin kodissa ja Porvoon museon Holmin talossa joulu näkyy perusnäyttelyissä, kun erilaiset ajanmukaiset jouluvalmistelut, koristeet ja juhlatarjoilut tuodaan osaksi museoiden interiöörejä.

Runebergien aikaan joulukuusi koristeineen oli uusi tapa ja kotimuseon kuusi onkin koristeltu samaan tapaan silkkinauhoilla kuin Runebergeillä oli tapana.

Holmin talosta ei kuusta löydy vaan 1700-luvun joulun keskipiste on saliin katettu juhlapöytä. Kinkut, laatikot ja rosollit ovat suomalaisille edelleen tuttuja, mutta pinaattimuhennosta ja aladobia eli lihahyytelöä ei todennäköisesti enää kovin monen joulukattauksesta löydy.

Vaikka joululahjaperinne alkoi jo 1700-luvulla, voi myös siihen liittyvien vanhojen tapojen tunnistaminen olla vaikeaa 1900- ja 2000-lukujen tehdastekoisiin tavaroihin tottuneelle nykyihmiselle. 1700- ja 1800-luvuilla lahjapaketteihin kirjoitettiin rimmaavia värssyjä, joissa annettiin vihje lahjasta ja sen antajasta. Eikä lahjoja tuonut säkissään joulupukki, vaan ne saatettiin vain heittää yllättäen ovesta sisään.

Joulu on kristillisen kirkon suurin juhla ja Porvoon keskiaikainen tuomiokirkko on ollut keskeinen osa porvoolaisten joulunviettoa läpi vuosisatojen ja sinne ovat sekä Holmin perhe että Runebergit aikoinaan menneet joulukirkkoon. Jouluna on ollut pitkään tapana myös auttaa vähäosaisia, joita muistettiin esimerkiksi leivillä ja kynttilöillä 1700- ja 1800-luvuilla.

Porvoon museoyhdistys ry, Porvoon Museo

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy