Maailmalla tunnettu Red Bull Dance Your Style -kilpailu saapuu elokuun viimeisenä viikonloppuna ensimmäistä kertaa koskaan Helsingin ydinkeskustaan. Tässä ainutlaatuisessa katutanssikilpailussa tanssijat kilpailevat 1v1-tyylillä yleisön päättäessä voittajan. Kilpailu käydään Erottajan aukiolla, Helsingissä, 26. elokuuta kello 18.00 alkaen.
Red Bull Dance Your Style -kilpailuun kutsutut tanssijat ottavat osaa eeppisiin 1v1-battleihin, tyylilajien vaihdellessa mm. krumpista lockingiin ja poppingista hip-hopiin. Tanssijat tekevät suorituksensa ennalta tietämättömien biisien tahtiin, jolloin tanssijat pääsevät näyttämään todelliset taitonsa live-yleisön edessä.
Kilpailussa ei ole erikseen tuomaristoa vaan tuomaristona toimii paikalla oleva yleisö joka päättää äänestämällä, ketkä pääsevät battleista jatkoon ja kuka lopulta voittaa Suomen finaalin.
Red Bull Dance Your Style -katutanssikilpailuun on kutsuttu yhteensä 16 kilpailijaa ja yksi heistä tulee edustamaan Suomea maailmanfinaalissa Frankfurtissa, Saksassa, 4. marraskuuta. Red Bull Dance Your Stylen MM-finaalissa nähdään edustajia yli 30 eri maasta.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.