Silakkamarkkinat ovat monelle syksyn merkkitapaus

Maustekalaa Stadin Silakkamarkkinoilla

Pro Kala ry

Syksy tuo mukanaan silakkamarkkinat, ja ne ovat monelle herkkusuulle syyskauden kohokohta. Silakkamarkkinat ovat säilyttäneet asemansa vuodesta toiseen, ja ne vetävät jopa kymmeniä tuhansia kävijöitä. Myös nuoret ovat löytäneet silakkamarkkinat.

Silakka on vuosisatojen ajan ollut suomalaisen ruokapöydän kulmakivi, ja silakkamarkkinat ovat vahva perinne erityisesti rannikkokaupungeissa. Alun perin silakkamarkkinat olivat kalastajien keskinäinen kaupankäyntitapahtuma, mutta nykyisin ne ovat monelle yksi ruokasyksyn kohokohdista. Markkinat tarjoavat mahdollisuuden hankkia kalaherkkuja, tavata tuttuja ja löytää inspiraatiota ruoanlaittoon.

Erilaiset kalaan keskittyvät markkinat ovat säilyttäneet asemansa tärkeänä osana suomalaista ruokakulttuuria. Esimerkiksi Stadin Silakkamarkkinoilla oli vuonna 2023 jopa 80 000 kävijää ja Turun Silakkamarkkinoilla yli 65 000 kävijää. Helsingissä järjestettävät Stadin Silakkamarkkinat ovat myös yksi Suomen vanhimmista yleisötapahtumista, ja niitä on järjestetty jo vuodesta 1743. Tänä vuonna Stadin Silakkamarkkinoita vietetään tämän viikon sunnuntaista alkaen, ajalla 6.–12.10.

–Stadin Silakkamarkkoille osallistuu kalastajia ympäri Suomen. Osalle heistä markkinat ovat kuuluneet vuoden kiertoon jo yli 30 vuoden ajan. Joukossa on myös kalastajaperheitä, joissa markkinoille tulee myymään itsekalastamaansa kalaa jo kolmas sukupolvi, kertoo viestintäpäällikkö Anna Mäkelä Helsingin tapahtumasäätiöstä.

Stadin Silakkamarkkinoiden suurin kävijäkunta on helsinkiläiset, mutta väkeä tapahtumaan saapuu kuitenkin merkittävä määrä myös muualta Suomesta. Esimerkiksi Tampereelta ja Porvoosta järjestetään bussikuljetuksia markkinoille.

–Viime vuosina tapahtuman kiinnostavuus myös nuoremmassa kävijäkunnassa on kasvanut ja tapahtumassa vierailusta tehdäänkin nykyisin paljon myös sosiaalisen median päivityksiä, Mäkelä sanoo.

Monilla kalamarkkinoilla myydään käsitöitä ja monenlaisia ruokatuotteita, mutta tapahtuman keskiössä ovat edelleen kalaherkut. Markkinoilla nähdäänkin perinteisten ruokien rinnalla myös innovatiivisia uutuuksia ja erikoisiakin makuyhdistelmiä.

Stadin Silakkamarkkinoilla kokoontuva silakkaraati valitsee markkinoiden avajaispäivänä parhaat myyntituotteet kahdessa kategoriassa: vuoden silakkayllätys ja vuoden maustekala. Voittajat julkistetaan sunnuntaina 6. lokakuuta klo 16.

–Kilpailuun osallistuu joka vuosi täysin uusia tuotteita, joissa on hyödynnetty ennenkokemattomia mausteyhdistelmiä. Tuotteet tiedetään kuitenkin vasta avajaispäivänä. Perinteiseen tapaan voittajatuotteet viedään käsistä ja ne loppuvat markkinoilta jo pian avajaisten jälkeen, sanoo Mäkelä.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy