|
Oy Ford Ab viettää vuonna 2026 satavuotisjuhlavuottaan Suomessa. Yhtiö perustettiin huhtikuussa 1926 vastaamaan Ford Motor Companyn maahantuonnista ja toiminnasta Suomessa, mutta Fordit olivat tuttu näky maassamme jo tätä ennen.
Sadassa vuodessa Ford on ollut osa suomalaista liikkumisen historiaa monella tavalla. Merkin henkilöautot, kuorma-autot, pakettiautot ja traktorit ovat palvelleet niin työssä, maataloudessa kuin perheiden arjessa. Harvan automerkin historia Suomessa ulottuu yhtä laajalle.
Juhlavuoden keskiössä on luontevasti Ford Model T, auto joka muutti koko maailman liikkumista. Vuosina 1908–1927 valmistettu T-Ford teki henkilöautoilusta ensimmäistä kertaa aidosti kansalle saavutettavaa. Loppuun saakka hiotun valmstusprosessinsa myötä se oli yksinkertainen, kestävä ja edullinen auto, jota voitiin valmistaa suuria määriä liukuhihnalla. Samalla se loi perustan modernille autoteollisuudelle.
Myös Suomessa T-Ford palveli monessa roolissa. Se kuljetti ihmisiä, tavaraa ja yrittäjiä aikana, jolloin autoilu oli vasta yleistymässä ja tieverkko vielä kehittymässä. Monelle juuri T-Ford oli ensimmäinen kosketus moottoroituun liikkumiseen.
Classic Motorshowssa Fordin satavuotista taivalta juhlistetaan näyttävästi useilla T-Fordeilla eri osastoilla.
Oy Ford Ab (E16)
Fordin omalla osastolla historia kohtaa nykyajan. Esillä ovat historiallinen Ford Model T sekä klassikoista täysin poikkeava vastakohta täyssähköinen Ford Mustang Mach-E – kaksi oman aikakautensa suunnannäyttäjää sadan vuoden välein.
Osastolla voi tutustua myös Fordin vaiheisiin Suomessa sekä osallistua arvontaan, jossa palkintona on viisi kappaletta huhtikuussa julkaistua Oy Ford Ab 100-vuotishistoriikkia.
Automuseoiden neuvottelukunta ry (C31)
Vuoden 1922 Ford Model T Runabout esittelee malliston kevyemmän puolen. Kaksipaikkainen avomalli oli aikanaan käytännöllinen ja edullinen kulkuväline, joka sopi arkiseen liikkumiseen. Auto on mukana Stensbölen automuseon perintöä esittelevässä kokonaisuudessa.
Kymen Automobiilikerho ry (E26)
Vuoden 1926 Ford Model T on samaa vuosikertaa kuin Oy Ford Ab itse. Auto liittyy suomalaisen veteraaniajoneuvoharrastuksen varhaisiin vaiheisiin ja on edelleen käyttökuntoinen.
Helsingin Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus, MVKSE Makó (A34)
Vuoden 1921 Ford Model T Touring edustaa suosittua avokorista perhemallia. Auto tuo esiin myös T-Fordin kansainvälisen tarinan, sillä mallin kehitystyössä oli mukana unkarilaisinsinööri József Galamb. Näyttelyauto saapuu Lahteen Unkarista.
Classic Motorshow 2026
Classic Motorshow 2026 järjestetään Lahden Messukeskuksessa 2.–3.5.2026. Tapahtuma kokoaa yhteen historialliset ajoneuvot, kerhot, museot ja harrastajat eri puolilta Suomea. Ford-juhlavuosi tarjoaa näyttelyssä osuvan katsauksen siihen, mistä suomalaisen autoilun suuri murros aikanaan alkoi.
|