Vapriikin kesän erikoiskierrokset alkavat

Kuva: Heli Nousiainen

Kesällä museo levittäytyy myös lähiympäristöön, ja kävijöillä on mahdollisuus nauttia opastuksista ulkona. Tervetuloa Wivi Lönnin seurassa kuulemaan 115-vuotiaan paloaseman historiasta, tai tutustumaan oppaan johdolla Tammerkosken teollisuushistoriaan! Kierrokset starttaavat tällä viikolla.

Koskessa ajan virta

Tammerkosken kuohut lumosivat aikoinaan sekä Ruotsin kuninkaan että Venäjän keisarit. Kosken voima valjastettiin teollisuuden käyttöön 1820-luvulla, ja kosken ympärille nousivat tehdasrakennukset. Mutta mitä tapahtui kosken rantaa 150 vuotta hallinneille punatiilirakennuksille, kun tuotanto siirtyi muualle? Kävelykierroksella tutustutaan Tammerkosken alueen teollisuushistoriaan Tampellan ja Finlaysonin alueiden uusiokäytössä olevien tehdasrakennuksien kautta. Säävaraus.

Kierrokset kesä-heinäkuussa keskiviikkoisin klo 12.

Wivi Lönnin matkassa

Draamallisella kävelykierroksella tutustutaan yhden maamme merkittävimmän arkkitehdin, tamperelaisen Wivi Lönnin suunnittelemaan, tänä vuonna 115 vuotta täyttävään keskuspaloasemaan! Millaista oli uraauurtavan naisarkkitehdin elämä 1900-luvun alussa, ja mistä Wivi sai inspiraationsa? Oppaana arkkitehtuurin helmien saloihin toimii Wivi Lönn tai hänen yhteistyökumppaninsa Armas Lindgren. (Mahdollisuuksien mukaan sisältää vierailun paloasemalla) Kesto n. 45–60 min. Säävaraus.

Kierrokset kesä-heinäkuussa torstaisin klo 16 ja sunnuntaisin klo 12.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy