Onpa jälleen kerran sydäntä lämmittävää seurata, kuinka yrittäjät ja yrittäjähenkiset ihmiset jaksavat käyttäytyä kuin aikuiset tässä maailmassa, jossa kohteliaisuus tuntuu olevan yhtä harvinainen luonnonvara kuin yksisarvinen keskellä Helsinkiä. He näet vaivautuvat kohtelemaan potentiaalisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita silkkihansikkain – hymyilevät, kuuntelevat, eivätkä suinkaan sylje julkisesti toisen naamalle, vaikka kahvipöydässä voisi mieli tehdäkin. Miksikö? No, koska heillä on pelissä omat rahansa, maineensa ja tulevaisuutensa. Yksinkertaista matematiikkaa: älä kuse sinne kaivoon, josta aiot vielä joskus juoda.
Sitten meillä on poliitikot ja byrokraatit, nuo verorahojen ritariylpeät vartijat, jotka eivät tunnu ymmärtävän tätä alkeellista logiikkaa, vaikka sen kirjoittaisi heille PowerPointiin Comic Sansilla. Heillehän ei ole väliä, kenen varpaille astuvat tai ketä julkisesti nolaavat – miksipä olisi, kun lompakko ei kevene omasta pussista? Mikä ihana vapaus! Miksi vaivautua rakentamaan siltoja, kun voi polttaa ne näyttävästi liekinheittimellä ja vieläpä twiitata siitä jälkikäteen? “Tässä teille, tulevat yhteistyökumppanit, haistakaa pitkäksi aikaa!”
Ja voi sitä ihmettä, kun nämä samat sankarit myöhemmin ihmettelevät, miksi kukaan ei halua istua heidän kanssaan neuvottelupöytään. “Miksi ilmapiiri on näin myrkyllinen?” he huokaavat, täysin tietämättöminä siitä, että se oma ylimielinen suu on ollut myrkynlähde numero yksi.
Ihmisillä kun tuppaa olemaan pitkä muisti – kuka olisi arvannut? – ja ne nokkelat solvaukset ja halveksuvat heitot eivät jostain kumman syystä käännykään kukoistavaksi kumppanuudeksi.
Mutta hei, miksipä oppia yrittäjiltä mitään? Sehän vaatisi nöyryyttä ja sitä pelottavaa ominaisuutta nimeltä itsereflektio. Paljon helpompaa on jatkaa samaa rataa ja syyttää sitten opposition huonoa asennetta, kun hommat eivät toimikaan. Loistavaa strategiaa, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki – tai ainakin veronmaksajien kustantama kahvipulla seuraavassa kokouksessa.
Vapaasti ajatteleva