Uutislähde
Suomessa vietetään tänään isänpäivää. Päivä on monille perheille tilaisuus pysähtyä ja viettää aikaa yhdessä, oli kyseessä isä, isäpuoli, isoisä tai muu tärkeä aikuinen lapsen elämässä.
Isänpäivän juuret juontavat Yhdysvaltoihin 1900-luvun alkuun. Ensimmäistä kertaa päivää vietettiin Washingtonin osavaltiossa vuonna 1910. Ajatuksen esitti Sonora Smart Dodd, joka halusi kunnioittaa omaa isäänsä – sisällissodan veteraania, joka kasvatti kuusi lasta yksin. Yhdysvalloissa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmantena sunnuntaina.
Pohjoismaissa päivä otettiin käyttöön myöhemmin. 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat ajankohdaksi marraskuun toista sunnuntaita, jolloin kaupoissa oli vielä hiljaista ennen joulusesonkia. Suomessa isänpäivä merkittiin Yliopiston almanakkaan ensimmäisen kerran vuosina 1970–1972, tosin ilman Helsingin yliopiston virallista päätöstä. Merkintä poistettiin, kun asia huomattiin.
Päivä vakiintui Suomessa 1980-luvulla. Vuonna 1987 Helsingin yliopisto katsoi isänpäivän vieton riittävän vakiintuneeksi ja hyväksyi sen pysyvästi almanakkaan. Samalla siitä tuli vakiintunut liputuspäivä. Viralliseksi liputuspäiväksi isänpäivä muuttui 14. maaliskuuta 2019, kun valtioneuvosto muutti liputusasetusta. Näin äitien- ja isänpäivä asetettiin samalle viivalle.
Nykyään isänpäivää vietetään Suomessa marraskuun toisena sunnuntaina. Monille se on rauhallinen päivä, johon kuuluu usein yhteinen ateria, kävely luonnossa tai muuta arjen ulkopuolista tekemistä. Tutkimusten mukaan säännöllinen yhteinen aika vahvistaa perhesuhteita ja tukee lasten hyvinvointia.
Monet isät kuvaavat päivää mahdollisuudeksi keskittyä hetkeen ilman kiirettä. Lapsiperheissä päivään voi kuulua itse tehty kortti, yhteinen leikki tai retki lähiluontoon. Isänpäivä ei edellytä suuria eleitä – monille riittää, että ollaan yhdessä.
Päivä muistuttaa siitä, että isyyttä eletään arjessa monin eri tavoin. Läsnäolo, kuunteleminen ja yhteinen tekeminen rakentavat suhdetta, joka kantaa yli vuosien.